F1 mestarin poika Henry Surtees menehtyi vammoihinsa
Moottoriurheilun musta viikonloppu
Moottoriurheilussa koettiin todella musta viikonloppu. Brands Hatchin F2 osakilpailussa sunnuntaina loukkaantunut 18-vuotias Henry Surtees menehtyi sairaalassa päävamman seurauksena. Toisen kuljettajan kolarissa irronnut rengas osui nuoren Surteesin päähän, minkä seurauksena tämä menetti tajuntansa ja ajoi seuraavan mutkan suoraksi. Surtees kiidätettiin helikopterilla sairaalaan, missä hänet julistettiin sunnuntai-iltana kuolleeksi. Surtees oli vuoden 1964 F1-maailmanmestarin ja 7-kertaisen MotoGP mestarin John Surteesin poika. Ohessa video onnettomuudesta, jota ei voi suositella heikkohermoisille.
Bulgariassa ajetussa EM-sarjan rallissa taas italialainen kartanlukija Flavio Gugelmini kuoli ulosajossa. Autoa ohjastanut sveitsiläiskuljettaja Brian Lavio vietiin sairaalaan, mutta selviää ilmeisesti vähäisin vammoin.
Etelä-Viron rallissa suomalaiskuski Sebastian Lindholmin auto suistui lauantaina ulkokurvissa 35-vuotiaan mieskatsojan päälle. Kielletyllä alueella autoja valokuvannut mies menehtyi vammoihinsa. Lindholmia ja kartturi Pertti Lahtista kuultiin kuolemantuottamuksesta.
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













