Honda Insight tietopaketti
Huhtikuun 15, 2009 4:01 PM
Arkistoitu kategorioihin:
Honda on kehittänyt vuosikymmenien ajan puhtaampaa teknologiaa, mistä ovat esimerkkeinä lukuisat taloudelliset moottorit sekä hybridi- ja polttokennoautot. Nyt Honda esittelee viisipaikkaisen ja -ovisen Insightin, jonka bensiinimoottori saa tukea sähkömoottorilta. Insightin hinnat alkavat alle 24 000 eurosta.
Insight on täysin uusi Honda, joka vie merkin uuteen aikakauteen. Insight on hybridi, mutta ennen kaikkea se on aerodynaamiseksi muotoiltu, viisipaikkainen, monikäyttöinen perheauto, jossa ympäristöystävällisyydestä ei tarvitse maksaa lisähintaa.
Honda Insightin muotoilutiimi ryhtyi suunnittelemaan aivan uudenlaista autoa. Haasteena oli se, että auton ulkonäön piti viestiä ympäristöystävällisyydestä, mutta samalla sen tuli näyttää urheilulliselta ja korostaa ajamisen hauskuutta. Auton muodoissa on piirteitä viime kesänä markkinoille tulleesta polttokennoauto FCX:stä.
Virtaviivainen kokonaisuus
Insightin korimalliksi valittiin viisiovinen hatchback, koska sen monikäyttöisyys ja muodot vetoavat valtaosaan eurooppalaisista autonostajista. Insightin suunnittelussa onkin pyritty siihen, että mahdollisimman moni autoilija kokisi auton hyväksi vaihtoehdoksi tavalliselle pelkällä polttomoottorilla varustetulle autolle.
Honda Insightin keula on jykevä ja lyhyt, mikä antaa autosta heti jämäkän vaikutelman. Viirut ajovalot sekä niiden välinen kapea Honda-logolla varustettu etusäleikkö korostavat sulavaa vaikutelmaa. Auton virtaviivaisuus on parhaiten nähtävissä sivuprofiilista. Kaareva muoto jatkuu lähes yhtenäisenä linjana aina keulasta perään saakka. Katto alkaa laskeutua pian A-pilarin jälkeen, mutta alhaisesta ilmanvastuksesta huolimatta tilaa jää koko perheelle riittävästi.
Takaa auto on varsin korkea ja yläkulmiin sijoitetut LED-takavalot ovat sekä tyylikkäät että helposti havaittavat. LED-teknologia kuluttaa myös vähemmän virtaa, mikä osaltaan parantaa polttoainetaloutta. Muotoilussa tyyli on kulkenut käsi kädessä tarkoituksen kanssa. Esimerkiksi katosta tavaratilan luukkuun jatkuva linja ohjaa virtaukset tehokkaasti pois auton päältä ja
pienentää ilmanvastusta. Muotoilijoiden teemana oli termi "Aero Athlete", jossa Aero tarkoittaa ilmanvastuksen vähentämistä ja Athelete urheilullista olemusta.
Entistä taloudellisempi voimanlähde
Honda Insightin perusrakenteessa on yhtäläisyyksiä Honda Jazziin, jonka tapaan myös uusi Insight on erittäin tilava ja monikäyttöinen. Sen 2,55 metrin akseliväli on viisi senttiä pidempi kuin Jazzissa. Insightissa istutaan alempana, mikä mahdollistaa matalan kattolinjan sisätiloja pienentämättä.
Insightin pysähtymisestä vastaavat levyjarrut edessä ja takana sekä ABS-jarrut, elektroninen jarruvoiman jako ja hätäjarrutusassistentti. VSA-ajonvakautus kuuluu kaikkien versioiden vakiovarusteisiin, kuten jokaisessa Honda-mallissa.
Honda Insightin sydämenä on viidennen sukupolven IMA (Integrated Motor Assist) -järjestelmä, joka on taloudellisempi, tehokkaampi ja taitavampi kuin aikaisemmat. Siihen kuuluvat 1,34-litrainen bensiinimoottori, kompakti sähkömoottori, kevyt akku sekä portaaton automaattivaihteisto. Auton päävoimanlähteenä on bensiinimoottori, joka on edelleen kehitetty versio Civic Hybridin vastaavasta. Moottori on teholtaan 65 kW (88 hv) ja sen suurin vääntömomentti on 121 Nm. Pelkän bensiinimoottorin polttoaineenkulutus on kaksi prosenttia vähemmän kuin Civic Hybridissä.
Bensiinimoottorin tukena on 10 kW (14 hv) tehoinen ja 78 Nm:n väännön tuottava sähkömoottori, joka saa virtaa tavaratilan alapuolelle sijoitetulta akulta. Akku pystyy ottamaan energiaa talteen jarrutuksissa edellisen sukupolven versiota tehokkaammin. Jarrutettaessa tai pysähdyttäessä polttomoottori sammuu kokonaan. Insight pystyy myös kulkemaan alhaisella nopeudella lyhyitä matkoja pelkän sähkömoottorin voimalla.
Reilusti kompaktimpi IMA-järjestelmä
Automaailmassa on olemassa runsaasti erilaisia hybridijärjestelmiä, joista Honda on valinnut niin sanotun rinnakkaishybridin. Siinä auton päävoimanlähteenä on taloudellinen bensiinimoottori, jota sähkömoottori tukee muun muassa kiihdytyksissä ja auton ollessa pysähdyksissä. Ideana ei ole se, että auton voimanlähteenä toimisi pelkkä sähkömoottori. Näin polttoaineenkulutusta saadaan alennettua juuri niissä tilanteissa, joissa se normaalisti on suuri. Honda Insightin yhdistetty kulutus on ainoastaan 4,4 l/100 km ja CO2-päästöt 101 g/km. Insightin suorityskyky vastaa 1,6-litraisella moottorilla varustettuja automaattivaihteisia autoja.
Yksi Hondan IMA-järjestelmän eduista on sen kompakti koko. Honda on onnistunut suunnittelemaan Insightissa käytettävästä viidennen sukupolven IMA-järjestelmästä 24 prosenttia kompaktimman neljänteen sukupolveen verrattuna. Sähkömoottorin paksuus on vähentynyt 61,5 millimetristä 35,7 milliin ja tehokas akusto on 19 prosenttia aiempaa pienempi ja peräti 28
prosenttia kevyempi. Kaikki tämä vaikuttaa positiivisesti niin auton ajettavuuteen, tiloihin kuin monikäyttöisyyteen. IMA-järjestelmälle myönnetään kahdeksan vuoden takuu akusto mukaan lukien.
IMA-järjestelmän yhteydessä on Hondan kiitetty portaaton CVT-automaattivaihteisto. Sen ansiosta moottori toimii aina ihanteellisella käyntinopeusalueella, mikä parantaa sekä ajettavuutta että taloudellisuutta.
Elegance-varustetason myötä Insightissa on ensimmäisenä Hondan hybridinä ohjauspyörän yhteydessä vaihtosiivekkeet, joista kuljettaja voi halutessaan vaihtaa vaihteita myös käsin.
Insightissa on perheauton tilat ja monikäyttöisyys
Yksi Honda Insightin suunnittelun tärkeimmistä lähtökohdista oli tehokas tilankäyttö, jota suurin osa autonostajista arvostaa. Kompaktin akuston ansiosta Insightissa on selkeän muotoinen 400 litran tavaratila. Monista hybridiautoista poiketen tavaratila on laajennettavissa kaatamalla kahdessa osassa taittuva takaistuimen selkänoja. Selkänojan osat mahtuvat kaatumaan vaivattomasti ilman pääntukien irrottamista. Perustilan lisäksi tavaratilan lattiassa on kahdeksanlitrainen lokero. Tavaratila on myös jaettavissa kahteen tasoon välipohjalla ja kattoon asti kuormattaessa tavaratilan verhon voi siirtää sille tarkoitettuun säilytystilaan. Käytännöllisyyttä ei ole unohdettu myöskään matkustamossa, jossa on muun muassa kuusi mukitelinettä sekä runsaasti muita säilytyslokeroita pikkutavaroille.
Honda Insight on suunniteltu viidelle henkilölle. Virtaviivaisesta muotoilustaan huolimatta auton tilat ovat perheautoluokan tilavimpien autojen tasolla. Kolme ihmistä mahtuu hyvin taakse istumaan ja kahdelle takamatkustajalle tilat ovat erinomaiset. Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota myös näkyvyyteen. A-pilarit ovat varsin kapeat turvallisuuden siitä kärsimättä ja etuovien ikkunat ovat suurikokoiset eikä edessä siten tarvita pientä kolmioikkunaa. Takaikkuna jatkuu hyvin pitkälle alas, minkä ansiosta autosta näkee hyvin taakse urheilullisesta muotoilusta huolimatta.
Insightin kuljettaja voi säätää istuintaan monipuolisesti, minkä lisäksi ohjauspyörässä on sekä korkeus- että syvyyssäätö. Kyynärnoja etuistuinten välissä parantaa mukavuutta entisestään. Insightin selkeä mittaristo on sijoitettu kahteen tasoon suoraan kuljettajan eteen. Digitaalinen nopeusmittari on kojelaudassa ohjauspyörän yläpuolella ja muut näytöt ajotietokoneineen löytyvät ohjauspyörän takaa. Ajotietokoneen kytkimet on sijoitettu ohjauspyörään helpon käytettävyyden takia. Myös vakiovarusteisiin kuuluvan AUX-liitännällä varustetun ja muun muassa MP3-tiedostoja lukevan CD/radion käyttökytkimet ovat ohjauspyörässä.
Tavoitteena käytännön taloudellisuus
Hondan tavoitteena Insightin kehitystyössä on ollut valmistaa auto, jonka käyttäminen on mahdollisimman vaivatonta ja edullista. Vaikka auton polttoaineenkulutus on erittäin alhainen, ei tietyn laskennallisen tason alittaminen ole ollut missään vaiheessa päätavoitteena.
"On olemassa paljon keinoja alentaa lukuja, jos olet kiinnostunut vain niistä. Luvuilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä todellisen elämän kanssa", projektijohtaja Yasunari Seki kertoo.
Insightin kehitystiimi tutki Jazz-asiakkaiden ajotottumuksia ja havaitsi, että eri kuljettajien väliset erot polttoaineenkulutuksessa poikkesivat toisistaan jopa viidenneksellä. Moottorinohjausjärjestelmää säätämällä erot saatiin pudotettua 12 prosenttiin. Honda on ottanut tutkimuksesta opiksi ja tuo Insightissa vakiovarusteena ECON-asetuksen, joka parantaa auton polttoainetaloutta entisestään. ECON-napista auto muun muassa alentaa hieman moottorin suorituskykyä, reagoi kaasupolkimen vaihtelevaan painamiseen tasaisemmin, sammuttaa ilmastoinnin auton pysähtyessä ja tehostaa energian talteenottoa.
Järjestelmässä on myös opastus-toiminto, joka neuvoo kuljettajaa taloudellisen ajotavan saavuttamiseksi nopeusmittarin taustaväriä muuttamalla. Kuljettajan ajaessa taloudellisesti väri on vihreä, mutta ajotavan muuttuessa raskaammaksi väri muuttuu sinivihreän kautta lopulta siniseksi. Toiminto huomioi kaasupolkimen käytön ohella myös kuljettajan tavan jarruttaa.
Järjestelmän kolmas toiminto tekee ajamisesta tavoitteellisen pelin, sillä siinä kuljettaja saa pisteitä taloudellisesta ajotavastaan. Monitoiminäytöllä näkyvät puunlehdet kuvastavat kuljettajan ajotapaa ja hyvästä suorituksesta kuljettaja saa enemmän lehtiä. Kun kuljettaja sammuttaa auton ja kytkee virran pois, järjestelmä näyttää lehdillä ajetun matkan arvosanan. Kaikkien autolla ajettujen matkojen kumulatiivinen tulos näkyy puolestaan näytön alareunassa olevasta palkista.
Honda Insight saapuu Suomeen kolmella varustetasolla S, Comfort ja Elegance. Kaikkien versioiden vakioihin kuuluvat muun muassa ilmastointi sekä kattava turvavarustus sisältäen muun muassa ajonvakautuksen, kuusi turvatyynyä, aktiiviset pääntuet sekä turvavyön kiristimet ja voimanrajoittimet etuistuimissa sekä ISO FIX -kiinnikkeet. Comfortiin kuuluvat sähkösäätöiset koria vasten taittuvat, lämmitettävät peilit, ajovalopesurit ja kevytmetallivanteet. Elegance tuo varusteluetteloon lisäksi vakionopeudensäätimen, nahkaverhoillun ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin sekä tuulilasinpyyhkimien sadetunnistimen. Elegancen kevytmetallivanteet ovat 16-tuumaiset.
Honda Insight S:n autoveroton hinta on 19 990 euroa, johon tulee päälle arvioitu autovero 3872,19 euroa. Kokonaishinta on siis 23 862,19 euroa eli Honda sai neuvoteltua sen jopa odotettua alemmaksi. Comfortin autoverollinen hinta on vajaat 25 000 euroa ja Elegancen hieman alle 26 700 euroa.
Aiheeseen liittyen
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













