Grönholm valmiina Subaru-debyyttiin
Kaksinkertainen maailmanmestari palaa ratin taakse Portugalin MM-rallissa
Maaliskuun 31, 2009 6:56 PM
Arkistoitu kategorioihin:
Ralliautoilun kaksinkertainen maailmanmestaripari Marcus Grönholm ja Timo Rautiainen palaavat 16 kuukauden tauon jälkeen takaisin rallin MM-sarjaan tulevana viikonloppuna ajettavassa Portugalin MM-rallissa.
Suomalaiskaksikko kilpailee Subarun rallikilpailutoimintaa viime vuoteen asti hoitaneen englantilaisen Prodriven rakentamalla ja huoltamalla Subaru Impreza WRC 2008 -ralliautolla, jonka etuovia koristaa lähtönumero 15.
Marcus Grönholm kokeili Subarun WRC-autoa ensimmäisen kerran helmikuussa Norjan MM-rallin yhteydessä, minkä tuloksena inkoolainen päätti ottaa haasteen vastaan.
–Tässä ei kuitenkaan ole kyse mistään suuresta paluusta vaan lähdetään nyt ajamaan yksi kilpailu ja katsotaan, mitkä ovat fiilikset sen jälkeen, Grönholm painottaa.
–Toivottavasti saan sellaisen fiiliksen päälle, että ajo tuntuu hyvältä. Luottamus autoon on tärkeä juttu. En ole ajanut rallia pitkään aikaan, itse asiassa edellisen kerran vuosi sitten Portugalin rallissa, tosin toimitsijatehtävissä 0-autolla. Tietysti kestää aikansa, että pääsee edes jonkinlaiseen rytmiin. Katsotaan kisassa, mihin se vauhti riittää.
Kuinka korkealle uskot sen riittävän?
–En mä usko vielä mitään, Grönholm naurahtaa.
Prodriven Subarua ajava Grönholm lähtee kisaan varsin niukalla valmistautumisella. Norjassa ajetun testipäivän lisäksi suomalaiskaksikko testasi viime viikolla Subarua kaksi päivää Espanjassa.
–Subarun moottori ja vaihdelaatikko tuntuivat heti hyviltä. Ohjauksen, jousituksen ja voimansiirron säätöjen kanssa oli aluksi paljon tekemistä, mutta testeissä sain ne säädettyä mieleisekseni. Subarussa on uusi Öhlinsin iskunvaimennus ja alustaa olisin halunnut säätää vielä hieman lisää, mutta aika ja osat iskunvaimenninvalmistajalta loppuivat kesken, Grönholm toteaa.
Tavoitteita ei inkoolainen halua asettaa.
–Kun kerrankin saa ajaa ilman paineita niin lähdetään pitämään hauskaa, mutta tietysti olisi myös kiva pärjätä. En ole nuotittanut pitkään aikaan, joten sataprosenttisten nuottien tekeminen tuskin heti tauon jälkeen onnistuu. Mutta kaikki on mahdollista, hei, Grönholm kuittaa.
Portugalin ralli on kauden neljäs MM-osakilpailu ja sen keskuspaikkana toimii Algarven rannikolla sijaitseva Faro. Ralli käynnistyy torstaina 2. huhtikuuta Algarven jalkapallostadionilla ajettavalla 2,21 km mittaisella yleisöerikoiskokeella. Todenteolla ralli starttaa liikkeelle perjantaina 3. huhtikuuta, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 136 km. Rallissa ajetaan kaikkiaan 18 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 361 km. Kilpailu päättyy sunnuntaina 5. huhtikuuta klo 16.00 Suomen aikaa.
Faktat:
Marcus Grönholm
Ikä: 41
Rallin maailmanmestari: 2000 ja 2002
MM-startteja: 150
Ensimmäinen MM-ralli: Suomi 1989
MM-osakilpailuvoittoja: 30
MM-palkintopallisijoituksia: 61
MM-pisteitä: 615
MM-pohja-aikoja: 541
Kartanlukija: Timo Rautiainen
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













