Insignian myynti edelleen ennätysvilkasta
Maaliskuun 16, 2009 4:46 PM
Arkistoitu kategorioihin:
Opel lisää toukokuussa jälleen Insignian tuotantoa Rüsselsheimin tehtaalla. Uutuusmallia on tilattu jo yli 75 000 kappaletta.
Uudistuvan malliston menestys on Opelille erittäin tärkeää. Merkin uusi lippulaiva, Vuoden Autoksi Euroopassa 2009 valittu Insignia on otettu kaikkialla erinomaisesti vastaan. Insignian myynti aloitettiin Saksassa viime marraskuussa ja tammikuusta alkaen sen myynti on käynnistynyt myös muualla Euroopassa. Rüsselsheimin tehtaalla on vastaanotettu jo yli 75 000 Insignia-tilausta ja tehtaan kapasiteettia on kasvatettu lyhyen ajan sisällä useaan otteeseen. Nyt on osoittautunut, että Opelin tammikuussa ilmoittama päivittäisen tuotantomäärän kasvattaminen 600:sta 800:aan ei riitä. Sen takia Opel ilmoitti viime viikolla käynnistävänsä tehtaalla toukokuun alussa lauantaivuorot, jotta kysyntään pystyttäisiin vastaamaan ja pitämään toimitusajat kohtuullisina.
Esimerkkinä merkin uudesta noususta on Saksa, jossa myytiin vuoden kymmenen ensimmäisen viikon aikana 90 000 Opelia, mikä on 150 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Opel saa myöhemmin tänä vuonna Insignian seuraksi toisen merkittävän uutuuden, kun uusi Astra esitellään syksyllä. Astran edustama kokoluokka on erittäin tärkeä Euroopassa ja uuden mallin odotetaan kasvattavan merkin myynnin päästessä todenteolla käyntiin ensi vuoden alussa.
Aiheeseen liittyen
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













