Koti Kuva-albumit Videot Vakoilukuvat F1 Kaunottaret Uutiskirje Lähetä uutisvinkki RSS

Renaultilta uusia turbomoottoreita ja kaksoiskytkinvaihteisto

Kai Saarto
Helmikuun 19, 2009 7:15 PM
Arkistoitu kategorioihin:

Renault tietää, että voimakkaasti alennettu polttoaineen kulutus ja CO2-päästöjen pienentäminen on välttämätöntä tänä päivänä. Renault kuuluu jo nyt keskimääräisten CO2 -päästöjen suhteen Euroopan kolmen parhaimman autonvalmistajan joukkoon, ja tähtäin on nyt asetettu huipulle siirtymiseen. Päästäkseen tähän päämäärään Renault työskentelee valmistaakseen matalapäästöisiä sekä CO2 päästeettömiä moottoreita. Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi Renault työskentelee usealla alueella:

Sitoutuminen sähkömoottorien kehittämiseen: kokonaan sähkötoimiset ajoneuvot eivät tuota käytössä lainkaan CO2-päästöjä. Renault aikoo olla myynnillisesti johtava valmistaja sähköautoissa. Renault-Nissan allianssi on kehittänyt monipuolisen malliston täysin sähkötoimisia voimanlähteitä, joiden tehot ovat 50 - 100 kW (70 - 140 hv). Päästöttömyyden lisäksi sähkötoimiset autot ovat myös meluttomia - lähes äänettömiä. Erityisesti autoilijat, jotka käyttävät ajoneuvojaan pääasiallisesti matkoilla työhön ja takaisin, toisin sanoen taajamissa asuvat, löytävät sähköautosta oivan ratkaisun.

Renault-Nissan allianssi on kehittänyt litium-ioniakkujen teknologiaa yhdessä AESC:n (Automotive Electric Supply Corp) kanssa. Yhteistyö on aikaansaanut huomattavaa kehitystä erityisesti kapasiteetin, turvallisuuden, luotettavuuden ja kustannusten osalta.

Kehitteillä oleva ajoneuvovalikoima on laaja. Renault-Nissan allianssin 50 - 100 kW:n (70 - 140 hv) voimanlähdevalikoima kattaa ajoneuvot kaupunkiautoista ja perheautoista pieniin ja suuriin tavara-autoihin. Ensimmäiset kokonaan sähkötoimiset autot tulevat olemaan henkilöauto ja Kangoo -tyyppinen tavara-auto vuonna 2011.

Uusia teknologioita perinteisiin moottoreihin. Renault työskentelee uuden sukupolven turboahdettujen polttomoottorien samoin kuin uusien automaattivaihteistojen kehittämisen parissa. CO2-päästöjen pienentämiseen tähtääviä toimia ovat myös autojen painon vähentäminen, aerodynamiikan (CdA) parantaminen ja vierintävastuksen pienentäminen. Oman osansa polttoaineen kulutuksen vähentämiseen tuo myös stop & start -automatiikka, joka katkaisee polttoaineen syötön automaattisesti auton seistessä paikallaan. Renault on jo osoittanut olevansa oikealla tiellä pienentäessään moottoriensa tilavuutta sekä bensiini- että dieselmalleissaan.

TCe-moottorit, tehoalueena 90 - 115 hv

Lähestyvä siirtyminen Euro5 ja Euro 6 lainsäädäntöön saa aikaan sen, että bensiinimoottoreista on tulossa kasvavassa määrin luontevan houkutteleva vaihtoehto, Renaultin uusi TCe -voimansiirtoperhe ennakoi tätä trendiä. Esittely on aikataulutettu vuoteen 2012 ja sen odotetaan muodostavan 85 prosenttia Renaultin bensiinimoottorien myynnistä vuonna 2015. Nämä moottorit tulevat olemaan tilavuudeltaan 0,9 ja 1,2 litran välillä ja ovat kolmi- tai nelisylinterisiä, teholtaan 65 - 85 kW (90 -115 hv). Moottorit on suunniteltu suorasuihkutusmoottoreiksi ja siten hyötysuhteeltaan entistä paremmiksi. Jotkut näillä moottoreilla varustetuista autoista tulee CO2-päästöarvoiltaan alittamaan 100 g/km. Näin Renault on onnistunut pienentämään CO2-päästöjä 30 - 40 g/km.

Renault nopeuttaa yhä työtään moottorikokojen pienentämiseksi.

Tulevaisuuden 1.6 dCi 130 -moottori

Tulossa oleva 1,6-litrainen dieselmoottori kehittää 96 kW (130 hv). Se kehitetään yhteistyössä Renault-Nissan allianssissa ja esitellään 2011. Sen CO2-päästöt tulevat olemaan 25 g/km pienemmät kuin nykyisen 1,9-litraisen moottorin.


Kaksoiskytkinvaihteisto

Renault esittelee automaattisen kaksoiskytkinvaihteiston ensi vuonna. Kaksoiskytkinvaihteisto yhdistää laadukkaan vaihteiston pienempiin CO2-päästöihin samalla polttoaineenkulutuksella kuin käsivalintainen vaihteisto. Perinteiseen automaattivaihteistoon verrattuna uuden vaihteiston polttoaineen kulutus on 15 prosenttia pienempi.

Lähde: : Renault
säännöt

Lisää kommentti

Muokkaat kommenttiasi

Olemassaolevat käyttäjät

Käyttäjänimi
Salasana
muista minut tällä tietokoneella

Uudet käyttäjät

Käyttäjänimi
Sähköposti
Salasana
Kommentti
Tilaa Worldcarfans Suomi -uutiskirje
Kirjoita sähköpostiosoitteesi seuraavaan laatikkoon tilataksesi päivittäisen uutiskirjeemme