Italian autoteollisuus avun tarpeessa
Berlusconi yhteydessä Sorkozyyn
Tammikuun 26, 2009 11:06 AM
Arkistoitu kategorioihin:
Pääministeri Silvio Berlusconi ja Italian hallitus saattavat tulla maan vaikeuksissa olevan autoteollisuuden avuksi. Viimeisten uutisten mukaan Fiat Group, Italian suurin autovalmistaja teki vuonna 2008 44% huonomman tuloksen kuin vuotta aiemmin. Fiatin edellinen vuosineljännes oli 19% huonompi kuin vastaava vuonna 2007.
Tuotot menivät selvästi alas. Koko Fiat Groupin nettotuotto vuoden 2008 viimeiseltä kolmelta kuukaudelta oli 180 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 600 miljoonaa euroa.
Pääministeri vahvisti tiedotusvälineillä vain, että hallituksen edustajat tutustuisivat kuhunkin liike-elämän sektorin tilanteeseen tavatessaan ensi viikolla. Berlusconi ei kertonut ketkä tapaamisiin osallistuvat.
–Tietyt sektorit tarvitsevat hallituksen väliintuloa, esimerkiksi autoteollisuus, joka on jyrkässä laskussa, hän sanoi.
Italian tilanne ei ole poikkeuksellinen. EU:ssa Ruotsi on jo luvannut tukea omalla autoteollisuudelleen, kun taas Ranskassa harkitaan valtion takaamaa 5-6 miljardin euron lainapakettia. Berlusconi kertoi olevan asiasta yhteydessä Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kanssa.
Fiat on jo ennestään 6 miljardin veloissa.
Fiat, joka omistaa myös Alfa Romeon, Ferrarin, Lancian ja Maseratin allekirjoitti viime viikolla aiesopimuksen Chryslerin kanssa. Jos sopimus toteutuu, Fiat saisi 35% osuuden vaikeuksissa olevasta yhdysvaltalaisesta autovalmistajasta ja Chrysler puolestaan saisi pääsyn useisiin italaisyhtiön automalleihin. Chrysler haluaa epätoivoisesti tuoda kauppoihin vähän kuluttavia autoja, kuten Fiat 500 ja Alfa Romeo Mi.To. Amerikkalaisten kuluttuajien maku saattaa olla muuttunut viimeiaikaisten polttoaineen hinnan nousujen vuoksi.
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













