Ford lattoi Volvolle 6 miljardin dollarin hintalapun
Ostajat harvassa
Joulukuun 5, 2008 10:42 AM
Arkistoitu kategorioihin:
Ford yrittää päästä eroon Volvosta ja on laittanut 6 miljardin dollarin hintalapun ruotsalaiselle autovalmistajalle. Detroitin kolme autovalmistajaa yrittävät kaikki näyttää hallitukselle olevansa tosissaan yrityksiensä uudelleenjärjestelyistä saadakseen yhteensä 34 miljardin dollarin tukipaketin, josta Ford pyytää 9 miljardia. Volvo ei ole ollut tuottoisa Fordille, vaan teki sille tappiota 450 miljoonaa yksin tämän vuoden kolmannella neljänneksellä.
Ford osti Volvon vuonna 1999 6,4 miljardilla, mutta ei välttämättä saa tänä päivänä pyytämäänsä 6 miljardia. Ajat ovat kovat ja ostajan löytäminen voi osoittautua vaikeaksi. Ford kävi aiemmin tänä vuonna keskusteluja Renaultin kanssa Volvon myynnistä, mutta loppupeleissä ranskalaisvalmistaja ei ollut kiinnostunut. Muilla eurooppalaisilla valmistajilla, kuten VW:llä on jo omat premium-/luksusmerkkikumppaninsa ja siksi kiinnostus Volvoon olisi pientä.
Toinen potentiaalinen ostajasuunta Volvolle on Aasiassa, Kiinan suurin autovalmistaja SAIC, tai korealainen Hyundai saattaisivat olla kiinnostuneita halvalla lähtevästä laatumerkistä.
Ruotsin hallitus harkitsee Saabin ja Volvon tukemista. Harkinnassa on yhteisdiili Wallenbergien kanssa Volvon tai Saabin ostamisesta takaisin ruotsalaisomistukseen. Ruotsin hallitus tuskin ostaisi kumpaakaan merkkiä suoraan valtion omistukseen.
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













