Fordin kriisisuunnitelma keskittyy sähköautoihin
Joulukuun 3, 2008 12:52 PM
Arkistoitu kategorioihin:
Ford esitteli eilen kriisisuunnitelmansa Yhdysvaltojen kongressille. Suunniltelmassa esiteltiin mm. täysin sähköinen pakettiautomallisto vuodelle 2010, sekä sähköinen sedan vuodeksi 2011. Ford aikoo esittää "autojen sähköistämissuunnitelmansa" muodollisesti Detroitin autonäyttelyssä. Ford kertoo tekevänsä yhteistyötä nimettömän akunvalmistaja ja sähköisen voimansiirron valmistajan kanssa leikatakseen kuluja.
Ford, Chrysler ja GM ovat tällä viikolla kaikki Washingtonissa jälleen pyytämässä hallituksen apua. Toistaiseksi Yhdysvallat on yrittänyt pelastaa taloutta jakamalla 3 biljoonaa dollaria pankeille ja suuryrityksille. Joidenkin arvoiden mukaan Yhdysvallat voisi antaa tarkoitukseen jopa 7 biljoonaa dollaria. [toim. huom.: biljoona = miljoona miljoonaa]
Kolmelle iso autovalmistajalle näytettiin edellisellä yrityksellä ovea, kun nämä yrittivät osingoille tukirahoista. Kolmosen johtajat sanovat ansaitsevansa tukea, vaikka myynti onkin ollut vuosikausia laskussa, sillä he tarjoavat työtä lähes puolelle miljoonalle ihmiselle. Kriitikot ovat ivanneet valmistajia siitä, että he ovat tehneet nähtävästi varsin vähän muuttaakseen liiketoimintansa mallia tai parantaneet tuotteitaan sitten 1970-luvun öljykriisin.
Ford aikoo myös parantaa laajasti autojen kulutuslukemia sijoittamalla kehitykseen 14 miljardia. Tavoitteena Fordilla on 36% parannus vuoden 2005 kulutukseen vuoteen 2015 mennessä.
Ford nähdään parhaimpana kandidaattina tästä kolmikosta palaamaan tuottoisaksi. Ford pyyttää Washingtonista 9 miljardin dollarin pienikorkoista lainaa, mutta odottaa pääsevänsä plussalle jo vuoteen 2011 mennessä.
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













