Kian coupe on nimeltään Forte
Ensimmäiset kuvat
Heinäkuun 3, 2008 2:00 PM
Arkistoitu kategorioihin:
Tietoja tihkuu kuin liukuhihnalta. Vasta hetki sitten edellinen uutinen Kian tulevasta coupesta pullahti ulos ja jo nyt meillä on kertoa nimi ja kuvia esitettävänä. Auto on nimeltään Forte ja se oli tarkoitus paljastaa elokuun 21. päivänä Koreassa. Kia kuitenkin päätti TheCarBlogger-sivuston mukaan vapauttaa kuvia tästä Ceraton korvaajasta jo aikaisemmin. Virallisia tietoja autosta ei ole vielä suuremmin jaettu, mutta kuvista näemme sen rohkeasti muotoilluksi. Muotoilusta vastaa Peter Schreyer, jonka kynästä on lähtöisin mm. ensimmäisen sukupolven New Beetle ja Audi TT.
Forten etupää on läheistä sukua KOUP-konseptille, lokasuojan tasainen kaari on paljon dramaattisempi kuin konseptissa. Ovet ovat myös selvästi erilaiset. Perässä on nähtävissä sama muotoilu, varsinkin spoilerimaisessa takaluukunkannessa. Yksityiskohdat, kuten perävalot ovat kuitenkin täysin erilaiset.
Kia Forte esitellään Pariisissa syyskuussa. Lanseerauksen yhteydessä saatavilla on uusi 1,6-litrainen moottori, tehokkaampi kaksilitrainen tulee valikomaan nopeasti perässä. Forte saapuu kauppoihin vuoden 2009 aikana ja kaksiovisen version odotetaan saapuvan joitain kuukausia myöhemmin.
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













