Koti Kuva-albumit Videot Vakoilukuvat F1 Kaunottaret Uutiskirje Lähetä uutisvinkki RSS

Vakoiluvideo: Aston Martin Rapide

Kai Saarto
Toukokuun 15, 2008 5:10 PM
Arkistoitu kategorioihin:
Neliovisten coupéjen ystäviä hemmotellaan nykyään. Sellaiset herkut kuin Porsche Panamera ja Audi A7 kuulostavat maukkailta, mutta saattaa olla että Aston Martin Rapiden puhdas kauneus nostaa brittimerkin muiden yläpuolelle. Valmistajaa ei haittaa lainkaan, että James Bond on liitetty Aston Martineihin jo elokuvasta 007 ja Kultasormi (1964) lähtien. Rapiden konsepti esiteltiin Detroitin autonäyttelyssä vuonna 2006 ja sen pääsyä tuotantoon on odotettu siitä pitäen. Kun Aston Martin pääsi Fordin ikeestä ja sen osti yhtymä, jonka johdossa on Prodriven David Richards, asiat alkoivat rullaamaan vauhdilla eteenpäin. Richards tunnetaan ralli- ja F1-vaikuttajana sekä mm.  Ari Vatasen kartturina.

Kaunis DBS nähtiin ensin Frankfurtissa, nyt tuotantoversion prototyyppejä on havaittu monessa paikassa ja tämä viimeisin video näyttää Rapiden kiertämässä Nürburgringiä Saksassa.

Uusi malli saa saman alustan kuin DB9 ja hieman viritetyn version sen 6,0-litraisesta V12:sta. Tehot nousevat sen myötä 480 hevosvoimaan, minkä voimin Rapide kiskaisee itsensä nollasta sataseen karvan päälle viiteen sekuntiin. Huippunopeus pyörii miltei luvuissa 290 km/h. Kuten prototyypeistä käy ilmi, tuotantoversio pysyy uskollisena konseptille ja siitä löytyy jopa upea lasikatto.

Rapidea voi odottaa markkinoille 2009-2010 mallina, jos olemme onnekkaita, saatamme nähdä virallisen julkistamisen vielä tämän vuoden puolella. Todennäköisin paikka lanseraaukselle on kuitenkin tammikuussa järjestettävä Detroitin autonäyttely.

 

säännöt

Lisää kommentti

Muokkaat kommenttiasi

Olemassaolevat käyttäjät

Käyttäjänimi
Salasana
muista minut tällä tietokoneella

Uudet käyttäjät

Käyttäjänimi
Sähköposti
Salasana
Kommentti
Tilaa Worldcarfans Suomi -uutiskirje
Kirjoita sähköpostiosoitteesi seuraavaan laatikkoon tilataksesi päivittäisen uutiskirjeemme