Porschella paras imago
Saksalaislehden suorittamassa firmojen imagovertailussa Porsche nostettiin parhaaksi viimeisen kahdeksan vuoden ajalta.
Tammikuun 27, 2008 1:00 PM
Arkistoitu kategorioihin:
Saksalaisen Manager-Magazin -lehden tutkimuksen mukaan Porschella on ollut Saksan paras yritysimago viimeisen kahdeksan vuoden aikana.
Kahden ja puolentuhannen yritysjohtajan äänet kerännyt Porsche AG sai ensimmäisen sijan yksityiskohtaisessa monialaisessa tutkimuksessa, johon kuului 152 yritystä kymmeneltä eri teollisuuden alalta. Tämä on jo viides peräkkäinen kerta, kun on Porsche voittanut tämän arvostetun palkinnon, joka jaetaan joka toinen vuosi.
Tutkimuksen suorittivat Institute TNS Infratest ja BIK Marplan Intermedia, jotka tutkivat paitsi yleisiä mielikuvia, myös viittä imagoa muokkaavaa tekijää: eettistä käyttäytymistä, innovatiivisuutta, suhtautumista asiakkaaseen, johtoportaan kyvykkyyttä, sekä tuotteen ja palvelun laatua.
Saksan autoteollisuus kahmi kärkipaikat palkintokorokkeella BMW:n tullessa toiseksi ja Audin kolmanneksi. Kärkikymmenikköön mahtui myös Nokia. Parhaiten imagoaan oli kahden viime vuoden aikana tutkimuksessa parantanut Volkswagen, jonka sijoitus nousi sijalta 76. sijalle 26.
Aiheeseen liittyen
Lisää kommentti
- Naamioimaton Audi A7 salakuvissa
- McLarenin maailmanvalloitus suunnitteilla
- KEVENNYS: Jenkit eivät tunne nastarenkaita
- BMW 1 M työn alla
- Punaniska ajoi Bugatti Veyroninsa järveen
- Renault henkiinherättää Gordinin
- Toyotan lähtö Sauberin onnenpotku
- 2012 BMW 3-sarjan sedan ensimmäisissä salakuvissa
- GM:n päätös pitää Opel vihastutti saksalaiset
- Mercedes SLS AMG: Video ja kuvia













