Savua ilman tulta Brawnille

Vettel jäähdyttelee kekseliäästi munaskuitaan

By Kai Saarto
April 4, 2009 11:53 AM
Arkistoitu kategorioihin: F1

Kummallakin Brawnilla savutti lauantain jälkimmäisissä harjoituksissa, mutta tallin mukaan kaikki on kunnossa.

–Se johtuu vain siitä, että käytämme täyttä oljymäärää, kertoi insinööri Jock Clear radiossa huolestuneelle Rubens Barrichellolle.

Brassi selvisi harjoituksista ongelmitta ja oli yhdeksänneksi nopein. Tallikaveri Jenson Button oli kymmenes. Myös britti ilmoitti autonsa päästäneen savupölläyksen mutkasta kiihdyttäessään.

Moottorin vaihdosta ei rankaista tällä kaudella ennen kuin kuljettaja on käyttänyt kaikki sääntöjen sallimat kahdeksan moottoriaan.

Williamsin Nico Rosberg oli jälleen harjoitusten nopein, kuten hän on ollut viidestä tämän kauden kuusissa harjoituksissa.

Red Bull, Ferrari ja Toyota olivat myös seitsemän kärjessä, mutta McLarenit ja Renaultit eivät edelleenkään ole löytäneet vauhtiaan.

Merbournessa voittanut Button veikkaa Ferraria sunnuntain kilpailun voittajaksi.

–Ehkä pidätte minua hulluna, tai että yritän vähätellä meitä, mutta uskon että Ferrari on tällä hetkellä vahvin, Button sanoi.

McLarenin mekaanikot saivat toimittajat ja FIA:n tarkkailijat sekaisin ruiskuttamalla tuntematonta ainetta renkaisiinsa.

–En ole koskaan nähnyt sellaista formuloissa, entinen kuljettaja ja nykyinen BBC:n kommentaattori Anthony Davidson ihmetteli.

Myöhemmin selvisi että aine oli vain vettä ja että mekaanikot etsivät pientä reikää renkaasta.

BMW vahvisti, että Nick Heidfeld ja Robert Kubica käyttävät KERS-järjestelmää kisaviikonlopun aikana.

Harjoituksissa oli kuumaa jo kosteaa. Tummia pilviä näkyi taivaalla ja välillä ripotteli hiukan vettä.

Heikki Kovalainen taisteli kuumuutta vastaan puristamalla kädessään jääpussia. Red Bullin Sebastian Vettel paljasti perjantaina, että käyttää viikonloppuna pussia kuivajäätä "jonka asetan munilleni".

 

 

 

Lähde: GMM
säänöt

Lisää kommentti

muuttaa kommentti

Olemassaolevat käyttäjät

Käyttäjänimi
Salasana
muista minut tällä tietokoneella

New Users

Käyttäjänimi
Sähköposti
Salasana
Kommentti