C3 Picasso esitellään ensi viikonloppuna
By Kai Saarto
March 25, 2009 12:54 PM
Arkistoitu kategorioihin: Citroen
Ennen esittelyään on C3 Picasso käynyt läpi huikean testiohjelman. Sillä on ajettu yli neljä miljoonaa kilometriä eri olosuhteissa.
Citroën C3 Picasso on pituudeltaan 4,08 metriä. Leveyttä sillä on 1,73 ja korkeutta 1,62 metriä. Silti sen hattuhyllyn alle jäävä tavaratila on 500 litraa. Tavaratilan monikäyttöisyyttä lisää pituussuunnassa 15 senttimetriä säädettävä takaistuin, joka on myös taitettavissa alas epäsymmetrisesti 60:40 suhteessa. Penkin kaataminen onnistuu yhdellä kädellä. Tavaratilan lattiasta saa myös tasaisen, mikä helpottaa monia kuljetustehtäviä. Haluttaessa kyytiin erityisen pitkiä esineitä voi etumatkustajan selkänojan taittaa eteenpäin pöydäksi, jolloin tavaratilan pituudeksi tulee 2,41 metriä. Äärimmillään tavaratilan tilavuus on yli 1,5 kuutiota.
Sisällä autossa on mittaristo sijoitettu Citroënin tila-autoista tunnusomaisesti kojelaudan keskiosaan. Mittaristomoduuli jättää tärkeimmät näytöt ruudulle vasempaan laitaan. Materiaaleissa on pyritty käyttämään keskimääräistä laadukkaimpia raaka-aineita, joten matkustamon ilmeestä on saatu ylellinen. Kuljettajan näkökenttä aukeaa avarammin kuin muissa vastaavan kokoluokan autoissa. Kuljettajan näkökenttää riittää sivulle aina 29,5 asteeseen saakka ja yläviistoon peräti 26 asteeseen asti. Sivunäkyvyydestä voi kiittää Citroënin kehittämää kaksiosaista A-pilaria, joka pienentää etuviistoon sivulle jäävää katvetta. Ajettavuudessa korostuu jämäkän alustan ja muuttuvavälityksisen ohjauksen yhteisvaikutuksena syntyvä urheilullisuus. Matkustusmukavuus on pyritty viemään uudelle tasolle luokassaan erityisen hyvän äänierityksen avulla.
Citroën C3 Picasson suorituskyvystä pitävät huolen neljä eri moottorivaihtoehtoa. Bensiinimootoreita edustavat BMW:n kanssa yhteistyössä rakennetut VTi 95 ja VTi 120. Pienemmän moottorin 95 hevosvoimaa irrotetaan tilavuudeltaan 1,4 litraisesta voimanlähteestä, joka antaa 135 Nm:n väännön. Suurempi 1,6 litrainen moottori luovuttaa tehoa 120 hevosvoimaa ja vääntöä 160 Nm. Kaksi dieselmoottoria ovat Citroënin vähäpäästöistä Airdream sarjaa. HDi 90:ssä on nimensä mukaisesti 90 hevosvoimaa ja vääntöä 215 Nm. CO2 päästöt ovat alhaiset eli 125 CO2. HDi 110 on 110 hevosvoimainen 240 Nm väännöllä varustettu moottori. Tämänkin moottorin päästöt ovat vain 130 CO2.
Matkustamossa on kuusi turvatyynyä. Turvavarustelun listalta löytyvät myös ABS, EBD, hätäjarrutustehostin, automaattiset hätävilkut, ESP ja ASR. Tehokkaimmat bensiini- ja dieselmallit saa kattavan Confort - varustuksen lisäksi myös Exclusive - varusteltuna. Exclusive - malleissa matkustajat pääsevät nauttimaan muun muassa aurinkoverhoista takasivuikkunoissa, automaattisesta ilmastoinnista, sähköisesti koria vasten taittuvista taustapeileistä, sähköisistä takaikkunoista, sähköisistä takalapsilukoista, pysäköintitutkasta, sade- ja valoisuustunnistimesta, säilytyslokeroista takajalkatilan alla ja monista muista pienistä ja suurista herkuista. Pienitehoisemmat mallit saa Confort - varusteltuna, jotka varusteet kuuluvat tietenkin myös Exclusive - varusteluun. Confort tasolla autosta löytyvät muun muassa ajotietokone, etusumuvalot, ilmastointi, Isofix kiinnikkeet lastenistuimille, kaukosäädettävä keskuslukitus, MP3 CD radio, vakionopeuden säädin ja nopeuden rajoitin, RCA liitin ulkoista musiikkisoitinta varten ja paljon muita mausteita. Auton saa 95 - hevosvoimaisella bensiinimoottorilla 18 790:llä eurolla ja dieselmallien hinnat alkavat 20 290:stä eurosta.










