Citroen tuo DS:n takaisin
Vaihtoehto premium-merkeille
By Kai Saarto
February 4, 2009 11:44 AM
Arkistoitu kategorioihin: Citroen, Yritys / talous
Citröen on julkistamassa uudet suunnitelmansa. Ranskalaisvalmistaja aikoo uudelleenbrändätä itsensä parhaaksi vaihtoehdoksi premium-merkeille. Suunnitelmiin kuuluu DS:n herättäminen henkiin, päivitetty logo ja uusi markkinointistrategia.
Yhtiö on suunnitellut DS:n uutta tulemista vuodesta 2007 saakka. DS oli Citröenin lippulaiva 50-luvulta aina 70-luvulle asti. Nyt sen on tarkoitus edustaa yhtiön ylemmän luokan ajokkeja. Ensimmäisenä tuloillaan on Citröen DS3, joka tulee kauppoihin vuoden lopulla.
–Tarjoamme Citröenin merkin alla tuotteita, joilla on lisättyä arvoa ja ominaisuuksia premium-luokasta, kertoi muotoilujohtaja Jean-Pierre Ploue.
Myös vuonna 1985 nykymuotonsa saanut logo kokee uudistuksen. Jälleenmyyjäverkostoa aiotaan muokata seuraavan viiden vuoden aikana. Asiakaspalveluun, huoltoon ja esittelyyn aiotaan panostaa entistä enemmän.
Citröen aikoo esitellä uudet suunnitelmansa tänään juhlistaakseen merkin 90-vuotista taivalta. Valmistaja kaipaa piristysruisketta sen myynnin tipahdettua viime vuonna 7,2 prosenttia. Yhtiö myi vuonna 2008 1,35 miljoonaa autoa.
Aiheeseen liittyen
Lisää kommentti
- Apua kesärenkaiden valintaan
- Geneven autonäyttelyn kaunottaret
- Valmetin Eva esiteltiin Genevessä
- Pininfarina Alfa Romeo 2uettottanta (slurp)
- Koenigsegg Agera esiteltiin Genevessä (video)
- Kovalainen romutti Lotuksensa testeissä
- Katajamäki ja Salo povaavat Mikkeliin sekuntiottelua
- Video: näin tyrin kuminpolton









