Sebastian Vettelin kristallipallossa näkyy punaista
By Kai Saarto
January 5, 2009 12:31 PM
Arkistoitu kategorioihin: F1, Ferrari
Sebastian Vettel vakuuttaa olevansa iloinen siirtymisestään Red Bullin isompaan tiimiin kaudeksi 2009.
Ferrarin moottoreita käyttäneellä Toro Rossolla nuori saksalainen teki viime kaudella vaikuttavaa työtä. Vettel myönsi, että Ferrarilla ajaminen olisi hänen unelmien täyttymys.
Welt am Sonntag -lehden haastattelussa 21-vuotias Vettel päätyy siihen tulokseen, että hänen lupaava uransa on joka tapauksessa oikeilla raiteilla.
–Tavoitteenani on koko ajan ollut vielä yhtenä päivänä ajaa Ferrarilla, Vettel kertoi lehdelle.
–Mutta myös jatkuvuus on tärkeää ja siksi olen Red Bullilla.
Maamiehensä Michael Schumacherin suojattina Vettel ei salaa rakkauttaan Ferrariin. Hän sanoi, että maailmanmestariksi voi nousta vain "istumalla yhdessä parhaista autoista".
–Ferrari tietää kuinka sellaisia rakennetaan. He ovat aina kärjessä, sillä heidän resurssinsa ovat aivan toista maata kuin meidän Red Bullilla.
Kun häneltä kysyttiin tuleeko Schumacher suosittelemaan häntä Ferrarin päättäjille Stefano Domenicalille ja Luca di Montezemololle, hän vastasi ettei tiedä.
–Toivon että voin olla oman onneni seppä, sanoi Vettel virnistäen.
Aiheeseen liittyen
Lisää kommentti
- Apua kesärenkaiden valintaan
- Geneven autonäyttelyn kaunottaret
- Valmetin Eva esiteltiin Genevessä
- Pininfarina Alfa Romeo 2uettottanta (slurp)
- Koenigsegg Agera esiteltiin Genevessä (video)
- Kovalainen romutti Lotuksensa testeissä
- Katajamäki ja Salo povaavat Mikkeliin sekuntiottelua
- Video: näin tyrin kuminpolton









