VW Taro Hiluxin vaatteissa
Tämä jykevä pick-up, joka huomattiin Hiluxiksi naamioituneena, tullaan luultavasti nimeämään Volkswagen Taroksi.
By Kai Saarto
January 30, 2008 12:01 AM
Arkistoitu kategorioihin: Vakoilukuvat, Volkswagen
Volkswagen on jo vahvistanut tuottavansa keskikokoisen pick-upin Saksassa, Etelä Afrikassa ja Argentiinassa. Sisäisesti ”Robustiksi Picku-Upiksi”, tai RPU:ksi nimetty avolava tulee kilpailemaan lähinnä Toyota Hiluxin kanssa. Volkkari näyttää todella tuntevansa kilpailijansa läpikotaisin. Saksalainen valmistaja on jopa käyttänyt Hiluxin koria piilottaakseen uuden avolavansa, joka tulee myyntiin vuoden 2009 loppuun mennessä.
On ironista, että volkkarin valitsema testimuuli, tuo mieleen saksalaisen ja japanilaisen valmistajan välillä olleen yhteistyön ja tarjoaa myös mahdollisen nimiehdokkaan. Vaikka nimeä ei ole virallisesti paljastettu, pienen vedon voisi lyödä sen puolesta että uutuus on nimeltään Taro tai Taro II. Tällä nimellä VW myi uudelleennimettyä Hiluxia, jota sekä Volkswagen että Toyota tuottivat 1989-1997.
Auto todellakin voi näyttää Hiluxilta, mutta akselinväli on leveämpi ja rekisterikilpi viittaa Brunswickiin, kaupunkiin lähellä volkkarin päämajaa Wolfsburgissa, jota valmistaja usein käyttää prototyyppiensä rekisteröintiin.
Moottorien odotetaan olevan turbodieseleitä, mutta suunnitelmissa saattaa olla myös bensiinikäyttöisiä vaihtoehtoja, jos viennille Yhdysvaltoihin näytetään vihreää valoa. Kuten kuvista näkyy, uudesta Tarosta tulee nelivetoinen malli, jollainen on tämä talvitesteissä kuvattu yksilökin.
Huhujen mukaan kaksivetoinen versio on etuvetoinen, mutta me pistämme rahamme likoon takavetoisen puolesta. Kun ottaa huomioon auton koon ja sen käyttötarkoituksen, se tuntuu todennäköisemmältä. Väitetään, että auto pystyisi kantamaan jopa puolentoistatonnin lastin.
Taron (tai Taro II:n) lisäksi on odotettavissa myös samalla alustalle rakennettu citymaasturi. Tämä olisi nimeltään Volkswagen Nabib. Namibin tarkoitus on olla edullisempi vaihtoehto Touaregille. Tämä myös selittäisi miksei konseptina nähtyä VW AAC:tä (Advanced Activity Concept) ei koskaan valmistettu. Touaregia on pidetty liian kalliina jopa Euroopan markkinoille.
Aiheeseen liittyen
Lisää kommentti
- Apua kesärenkaiden valintaan
- Geneven autonäyttelyn kaunottaret
- Valmetin Eva esiteltiin Genevessä
- Pininfarina Alfa Romeo 2uettottanta (slurp)
- Koenigsegg Agera esiteltiin Genevessä (video)
- Kovalainen romutti Lotuksensa testeissä
- Katajamäki ja Salo povaavat Mikkeliin sekuntiottelua
- Video: näin tyrin kuminpolton









